#Oksanen, Sofi; Kun kyyhkyset katosivat

#Oksanen Sofi; Kun kyyhkyset katosivat
Olipa siinä kirja. Moni tasoinen puhutteleva. Elämäni ensimmäisen kerran luin kirjan toiseen kertaan heti ekakerran jälkeen. Saavutus kirjailijalta. Juoni oli niin mielenkiintoisesti rakennettu että keskellä kirjaa hämmästyin että tämähän on sama henkilö, mutta eri nimellä esiintyy kuin alussa. Piti olla tarkkana jatkossa. Kirjan edetessä joutui miettimään, miten kohtalot ovat kuljettaneet ihmisiä eri vaikeuksien keskellä. Oksanen pääsee eri henkilöiden pään sisälle hyvin ja antaa heidän ajatella kirjan sivulla hyvin luontevasti. Koskettavasti ja runsaasti kuvaeltu niin ympäristö kuin henkilötkin. Ei päässyt lukija helpolla.

#Kirsi Autio ja #Harri Hemmilä: Sekatekniikkateoksia ja valokuvia 9.3.-27.3.2015

Galleria Myötätuulessa oli tällä kertaa positiivisia tunteita herättävä näyttely. Kirsi Aution sekatekniikkateokset olivat uusia ajatuksia herättäviä. Kuvansiirto ja niiden yhdistäminen kirjontaan oli luontevaa. Tekstuuri osittain kuvien päällä istui hyvin ja toi lisää itse kuvaankin. Välillä nousi mielen syövereistä ajatushaamuja jotka tunnisti nousevan jostakin kaukaa, lapsuuden näkymästä tai kokemasta. Pääni on levännyt tuollaista kangasta vasten tai käteni kostettanut vastaavanlaista kangasta.
Esittelyssä sanotaan: "Teoksissa etsitään juuria ja elämän lähtökohtia, mistä identiteetti on rakennettu". Tunsin sen näin, löysin itsestäni samankaltaisia tuntemuksia, muistoja, jotka teokset nostivat esiin eli olivatko ne yhteisiä juuria liittyen elettyyn ajan jaksoon. Tämä näyttely antoi jotakin minusta itsestäni. Aika jännää kun ottaa huomioon että se on toisen henkilön tekemää.

Harri Hemmilän kuvat; niissä valon esiin tuomat yksityiskohdat saa kuvaan uuden ulottuvuuden. Paitsi yksi iso valokuva, jossa värien tykitys on maalauksellinen, hienno

Creepy Cute / karmivan söpöä.Taidenäyttelyssä.

#MAI JA; Creepy cute:
Kävinpä katsomasssa Raahessa Myötätuuligalleriassa kyseistä näyttelyä. Eipä oikein tavoittanut minua. En ymmärrä väkivallan romantisoimista. Tuntui kuin tekijällä olisi syvällä olevaa katkeruutta jota hän purkaa taiteen keinoin. Jos näin on niin hyvähän se on että on väylä siihen.
Ripustus ja taulujen asettelu oli onnistunut ja siitä tuli sinänsä rauhallinen tunnelma. ja kauniit pastelli sävytkin antoivat raikkaan tunnelman.
Mutta kun katseli näyttelyä pitemmälle niin rupesi ahdistamaan. Viidessä taulussa pääosassa olevalla oli kyyneleet silmissä. Usein ne olivat verisiä, 12:sta taulussa oli verta, amputoituja raajoja ja irtileikattuja päitä. Mikä niiden tarkoistus lienee. Hempeys ja raakuus ja väkivalta yhdistettynä ei oikein saanut minulle mukavaa tunnelmaa mieleen niin kuin usein näyttelystä lähtee piristyneenä, nyt ahdisti.